Valaistuksen lähettiläs Ajatuksia konkretiasta www.lightment.org

Jeesus opetti budhalaisuutta ja hindujen astrologiaa

  • Jeesus opetti budhalaisuutta ja hindujen astrologiaa

Jeesus on ilmeisesti aika pahasti väärin ymmärretty figuuri ellei jopa kaikkien aikojen osoitus vallanhimon  vuoksi syntyvästä harhaopista.

Jeesus itse opetti jookaamaan. Hän siis käski seuraajiaan tekevän samoin. Hän vieläpä useasti sanoi , että jos teette samoin kuin hän, voitte olla yhteydessä diviinisyyteen, eli "jumalaan" ja tehdä isompia asioita kuin hän. Myös tästä syystä juutalaiset eivät hyväksy Jeesuksen oppeja ja nimittelivät häntä aina tappouhkauksiin asti.

Jeesuksen viesti oli käytännössä:

Ota haara-asento, levitä kädet, mietiskele, kunnes avaat kaikki 7 energiapistettä vartalossa ja näet maailman jumalan silmin, eli ikäänkuin kolmannen silmän avulla.

Hänen opetukset viittaavat siihen suuntaan, että oikeassa ovat Hindut, jotka selittävät Jeesuksen eläneen nuoruutensa siellä ja lopun elämänsä.

Lisäksi Jeesus Matthev 17:5 kertoo omin sanoin, ettei vuorella tapahtuneista asioista saa kertoa ennen kuin hän nousee kuolleista kolmen päivän jälkeen. Hän siis tunsi astrologiset ominaisuudet, joita Hindujen auringon tyttärellä Khrisnalla oli. Khrisna itseasissa hindulaisten heimojen kansankielellä on Krista ja kreikkalaisittain Kristos, josta Jeesuksen nimikin tulee eli Christ tai Kristus suomalaisittain. Jeesus siis opetti hindujumaluuden oppeja ja budhalaista jookaamista. Lisäksi Jeesus vastusti, jopa sanan Kristus -käyttöä ja on päivän selvää, että tässä hän tarkoitti Krishna figuuria, mikä on Hindu jumalatar. Hänen opetus sen sijaan oli säiseen divinisyyteen pääseminen meissä jokaisessa, jolloin hän tarkoitti että hän ei ole jumala vaan taivas tai divinisyys on meissä kaikissa sisimmässämme.

Tutustuessa Jeesuksen oppeihin, ei voi pitää mahdottomana, että silloinen yhdyskunta piti horroksesta heräämistä jumalan tekona. Näin ollen olis hyvin perusteltua, että Jeesus itseasiassa vaipui ristillä koomaan, ja heräsi kolmantena päivänä koomasta, käveli haudasta ja sanoi "palaan aabrahamin jälkeen" tai "palaan joskus" kansankielellä muttei koskaan palannut, koska oli maanpaossa asuen intian seutuvilla lopun elämänsä.

Jokatapauksessa Kirstinusko on suurin petos koskaan, kirkon kokoontumisten tarkoitus on vallanpidon väline eikä Jeesuksen oppien seuraamista, joka tarkoittaisi, että kirkossa ei tulisi olla ollenkaan penkkirivejä, kaikkien pitäisi rivissä jookata ja koittaa saada kosketus sisimpäänsä eli luojaan. Kaikki Jumalanpalveluksista lähtien on 400 luvulla keksitttyjä kokoontumisidelogioita, joissa Jeesuksen opit heivattiin vallan tavoittelun sijaan.

Roomassa piti kirkon opeista saada hallitsijalle keino ottaa kansasta luja ote ja Jeesuksen oppien sijaan anteeksi anto jne toimivat paremmin, kunhan vaan käy kirkossa. Kansaa voidaan tällöin johtaa kirkon avulla ja pitää ruodussa. Lisäksi Jeesuksen opit eivät sopineet katolisen kirkon arvoihin, jossa on vain yksi jumala. Jeesushan opetti, että jokaisessa meissä on jumaluus tai divinisyys sisässä. Eli siis jumaluus olisi kaikissa, olisimme kaikki jumalan kuvia. Oli parempaaa muokata jeesus vain jumalan pojaksi, jolla oli yhteys jumalaan. Tämä sopi katolisen kirkon arvomaailmaan.

Yhtä kaikki tutustuessani Jeesuksen dokumentaatioon sekä kaikkeen sen ympärillä ei voi välttyä sanomasta, että Kirstinusko on suurin harhaoppi koskaan maailmassa. Se on tarina, joka on luotu vallanpidon välineeksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Toki kaikki, tai melko monet suuret uskontopäälliköt ovat päätyneet samaan, ainoaan ajatukseen. Joskus siis, kun oli viellä rauha, ajatella, rauhassa, ajatuksia.

Siihen, että ainoastaan ajatukset ovat totta, ja todellisuus on pelkkäa illuusiota. Siinä maailmassa ihmeet ovat arkipäivää, ja todellisuus juhlaa ;D

Mutta se maailma on niiin kovin pieni, ja todellisuus hakkaa sitä jättimoukarilla kuin jokin vallan seonnut tulipunainen belsebuubi. Hauska sana toi "jookaamaan", heh.

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Mielenkiintoinen näkemys Jeesuksesta ja Jumalasta.
On aina ihmetelty miltä Jumala mahtaa näyttää? Minun tarvitsee katsoa vain peiliin niin sieltähän se katselee. Jumalan omaksi kuvakseen luotu.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

"miltä Jumala mahtaa näyttää?"

Hyvä kysymys, sillä kukaan ei ole Jumalaa nähnyt. Jumala on vaikeasti hahmotettavissa, salattu ja näkymättömissä, silti se on ääretön, ajaton ja kaikkialla. Toisen vuosisadan alun apostoliset isät jopa sanoivat että kristityn uskon korkein taso on ateismi, eräänlainen kehityksen päämäärä kun ymmärtää että Jumala ei ole koskaan näkyvissä tai minkään muotoinen. Jos kuitenkin tullaan takaspäin voidaan tätä kuitenkin kuvailla kielikuvin, oikeastaan kielikuvin. Toisaalta voidaan tulla niinkin pitkälle että hypätä uskonnoista metafysiikkaan jolloin Jumala on abstrakti olio kuten esimerkiksi punainen väri. Tosin abstrakteilla olioillakin on ongelma, nimittäin tutkijat kiistelevät voivatko nämä vaikuttaa meihin tai tähän maailmaan millään tavoien kuten voiko "punainen väri" vaikuttaa siihen kuinka nopeasti auto liikkuu tai voiko "punainen väri" vaikuttaa ihmisten aisteihin. Sitten voidaan myös tulla Jeesuksen luomaan teologiaan, joka viralliseltaa luokitukseltaa on autoteismi eli jumala on ihmisessä sisäisesti, sillä Jeesus mm opettaa että taivaan valtakunta on sisäisetsi ihmisessä ja/tai ihmisten keskuudessa. Näin ollen Jeesuksen näkemys "kristinuskosta" muistuttasi lähinnä jainalaisuutta. Siitäkin toki voidaan väitellä kuinka paljon kristinusko on muuttunut vajaan 2000 vuoden aikana eli ovatko kristityt leikkineet noin 1980 vuoden ajan rikkinäistä puhelinta ja missä määrin.

Käyttäjän JeremiRoivas kuva
Jeremi Roivas

Ei peiliin vaan sisäiseen henkeesi. Eli sun pitää joogata ja avata seitsemän kirkkoa ja vasta sitten pääset diviinisyyteen.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Jeesus niin kuin häntä pidetään historiallisena henkilönä tunnetaan parhaiten pääasiassa vain vuosinä 40-130 kirjoitetuuista lähteistä. Niissä selviten korostuu Jeesuksen juutalainen ja kulttuurinen tausta joka toisaalta oli jo tuolloin hämärtymässä esimerkiksi apostolinen isä Papias kertoo että hänen aikanaan aramean kielisiä opetusten ja lauseiden kokoelmia tulkittiin kreikaksi niinhyvin kuin kukin suinkin vain osasi. Teologisesti Jeesus on lähimpänä farisealaista rabbiinisuutta, jolla oli merkittävä osa toisaalta jo Jeesuksen elin aikaan Galilean-neljännesruhtinas kunnassa jonne saddukealaisen temppelikultin ote oli löyhempi. Siitä huolimatta on media seksikkäämpää puhua mystisemmästä ja väkivaltaisemmasta essealaisesta selootti-Jeesuksesta kuin hellenisoituneesta syntisten ja roomalaisten ystävästä. Toinen mutta ei niin selkeästi havaittava piirre on ensimmäisen vuosisadan Stoalainen filosofia jota Jeesus-liike "fanitti" pitkälle 300 -luvulle kunnes synkretisoitui uusplatonismin kanssa, mitä voidaan toisaalta pitää myös nykyisen kristinuskon syntymisenä.

Juutalaisilla oli taas oma näkemys tätä Jeesusta seuraavasta ryhmästä, tai ainakin myöhempiin kirjoituksiin päätyi että harhaoppi ja egyptiläistä noituutta opettanut vale messias Jesu päätyi puuhun. Se mitä tarkoitetaan harhaopilla löytyy hyvin siitä mitä Jeesuksen teologiassa teroitetaan mutta egyptiläinen noituus taas aiheutti itselle pitkään harmaita hiuksia ennen kuin osui lupulta silmään että juutalaiet tarkoittivat sillä varhaisen egyptin ja myöhemmin lääketiedettä. Ei ole kuitenkaan mitään todisteita että Jeesus olisi tuntenut lääkehoitoja tai kansanparannusta muutakuin se että tämä harjoitti eksorkismia ja paransi "sokeita" valmistamallaan tahnalla joka tuli huuhtoa pois. Niin kutsutut "budhalaiset vaikutteet" taas tulevat oikeastaan pitkään juutalaisuuteen vaikuttaneen monoteistisen zarathustralaisuuden kautta, jotka ehtivät elämään rinnakkain noin 500 vuoden ajan jolloin aikutteita liikkui suuntaan jos toiseen. Tosin on vanhantestamentin kirjoituksista on vaikea ottaa tarkkaa selkoa sillä juutalaisuus koki jo ennen Jeesusta useita uskonpuhdistuksia ja poliittista propagandaa jolloin pyhiä tekstejä täydennettiin ja kirjoitettiin useaan kertaan uusiksi.

Kristityille vanhatestamentti on kuitenkin enemmän Jeesuksen omaa uskontoa ja taustaa valoittava lisä liite jolla pakanakristityille ei oikeastaan ole kovinsuurta merkitystä. Yksi Jeesus liikkeen alkuaikojen isoimpia muutoksia oli pakanoiden kastaminen mukaan tähän Jeesus kerhoon, ja se ettei pakanoilta vaadittu ympärileikkausta ja juutalaisten tapojen noudattamista. Se holpotti liikkeen leviämistä salaisina seurakuntina eli maanalaisina kansankokouksina ympäri Rooman valtakuntaa (Juudeasta alunsaanut liike levisi ensin Turkkiin, Kreikkaan, Etiopiaan, Persiaan ja Intiaan).

Maan alla toimiminen kuitenkin herätti myös ennakkoluuloja ja epäilyjä kristittyjä kohtaan, esimerkiksi lahkoa syytettiin pitämättömin perustein Rooman palosta ja kannibalismista mikä johti ajoittain verisiin vainoihin. Lopulta kristityksi kääntyneen äitinsä pakottamana myös Konstantinus otti kasteen ja tultuaan keisariksi lopulta virallisti kristinuskon. Konstantinus itse ei suoraan kuitenkaan alkanut kristityksi vaan jatkoi yhä "fanittamaansa" Sol Invictus kulttia.

Yksinkertaisesti kristinusko on vain erillailla oppeja ja tekstejä tulkitsevien liikkeiden ja lahkojen värittämäksi uskonnoksi paisunut pienen juutalaisen ryhmän alulle panema henkilökultti. Pääasiassa liikkeen isä eli Jeesus joka ei ajatellut perustavansa uskontoa tai saati tiennyt tulevansa korotetuksi "jumalan pojaksi" on yhtä tuntematon kuin Isä Jumala (Theo Pater) jonka "Poika on meille ilmaissut." Aika kuitenkin näyttää mihin ns kolmannen sukupolven Jeesus-tutkimus kuvaa vie tai oliko Jeesusta ylipäätään olemassa. Täyttä varmuutta koskaan ei asiasta tulla saamaan.

Käyttäjän MattiKarvonen kuva
Matti Karvonen

Ylipäätään, kirjanuskonnot ovat pakettiratkaisu aivolaiskoille, jotka eivät viitsi edes yrittää hahmottaa omaa maailmankatsomusta. Instituutioiden vahventuessa omaehtoinen hahmotusyrittely jopa kriminalisoidaan lopulta. Pimeät ajat siitä seuraa.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Kristos oikeastaan kreikkalainen käännös hebrealaisesta sanasta meshiah, joka oli alkujaan juutalinen kuninkaa arvonimi ja tarkoittaa voideltua. En nyt hirveästi tiedä mistä kreikan kristos sana tulee mutta koineen kreikassa se on ensimmäisellä vuosisadalla tarkoittanut kuite kin samaa kuin hebrean kielinen meshiah. Jeesus itse suhtautu tähän kutsumanimeen varovaisesti ja vastahakoisesti, useimlin hän kutsui itseään "ihmisen pojaksi" (tark. ihmis yksilöä), "profeetaksi" (tark. sanan tuojaa) ja "rabbiksi" (tark. opettajaa). Se mitä Jeesus käski seuraajiensa tehdä oli levittää hyvää sanomaa, parantaa sairaita, välittää avun tarvitsijoista, rakastaa toisiaan ja rakastaa vihamiehiään. Jeesus myös varoittaa ulkokultaisuudesta eli tulee nähdä tukki omassa silmässään kuin toisella on vain roska, tulemasta uskossaan sokeaksi eli olla kätkemättä lamppua vakan alle sekä varoa eksymästä eli taluttaa sokeana sokeita kuoppaan. Jeesus myös käski myydä omaisuus ja jakaa rahat köyhille, olla lapsen kaltaisia, pysyä vahvana ja seurata häntä. Ei kuitenkaan olla varmoja käskikö Jeesus todella muistaa itseään murtamalla leipää ja kohottamalla viinimaljaa ollessaan 84 opetuslapsen ja läheistensä kanssa juutalaisen Pesah -juhlan ensimmäisen päivän illalla seder -aterialla, ehtoollista kuitenkin vietetään nykyään tosin alttarilla öylätin ja pikarin muodossa. Yhteisateriat olivat kuitenkin jo tuttuja Platonin elin ajoista, vaikkei jokapäiväinen kristillinen agape eli "nyyttärit" sitä suoraan Jeesuksen muistoateriana muistuttaneetkaan.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Voii muuten mainita ettei Evankeliumi Matteuksen mukaan ole välttämättä kovin luotettava, sillä kolmannellla vuosisadalla elänyt kirkkoisä Klemens Alexandrialainen myöntää itse kääntäessään arameankielistä puheiden ja opetusten luetteloa koineen kreikaksi täydentäneensä teksti sellaiseen muotoon kuin me se tunnemme. Sitä ennen Matteuksen evankeliumi on todennäköiseti muistuttanut Tuomaan evankeliumia, mutta ollut sisällöltään kutakuinkin samankaltainen kuin rekonstruoitu Q-lähde. Toisen vuosisadan apostolisten isien kirjoitukset taas puhuvat että Jeesus olisi valinnut varulta opetuslapsistaan Matteus Alfeuksenpojan, Juudas Tuomaksen ja Filoppos Betsaidalaisen kirjoittamaan ylös muistiinpanoja opetuksistaan, tosin se on kyseenalaista usean tutijan näkökanta on etä opetuslapset olivat kirjotustaidottomia ja pyhiä kirjoituksia tuntemattomia Galilealaisia köyhiä kalastajia (Tosin vain seitsemän harjoitti kyseistä ammattia kreikan kielen osaamista vaativassa Juudean maakunnassa aikana jona luku ja kirjoitustaito oli Juudeassa synagoga koulujen ansiosta yleistä). Jeesus myös eli toisalta erikoiseen aikaan, ainakin viimeaikaisten argeologisten löytöjen perusteella ensimmäisellä vuosisadalla mm Londoniumissa (Lontoo) ja Pompeijissa pyöri jo tuolloin sekä Kiinalaisia että Japanilaisia "turisteja" tai sitten olivat päätyneet orjiksi Roomaan.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Sanompa vielä ettei Jeesus opettanut joogausta, vaikka luultavasti olisi eläessään siitä saattanutkin kiinnostua. Juutalaiseen kulttuuriin ja uskootoon sidottuna Jeesuksen opeista kuitenkin tiivistettiin että rukous on hiljentymistä hartauteen, jolloin saavuttaa yhteyden Jumalaan Pyhän Hengen kautta. Pyhä Henki, joka on yksi tärkeä osa kristinusko, on eräänlainen personotu "fiilis" tai "inspiraatio" tai "seurakunnan yhteys" tai "ajatus eli liekki". Juutalaiseen tapaan Jeesus -liike rukoili kolmessa eri asennossa, yksi oli polvistuminen kädet ristissä rinnanpällää niin että kasvot painettiin maatavasten, toinen on polvistuminen jolloin levitetään kädet siunaukseen käntäen katse taivasta kohti, sekä kolmas eli istuttiin polvilleen ja rukoiltiin kädet ristissä rintaavasten painaen katseen maatakohti. Myöhemmin myös syntyi tapa rukoilla istualteen kädet ristissä sylissä kun tuolit ja penkit yleistyivät.

Käyttäjän JeremiRoivas kuva
Jeremi Roivas

Se pyhä henki on juuri tuon budhalaosuuden jookauksen ylemmyyden euforia josta jeesus puhuu useaan otteeseen ympäri raamattua. Jeesuksen jumala oli se sisäinen sielu ja maailman näkeminen ja jumalan kohtaaminen sitä kautta. Jeesus puhuu jatkuvasti sisäisen hengen löytämisestä ja puhuu ulkoisten asoiden jättämisestä. Hän opetti suoraan budhalaista jookamallia jota hän harjoitti aavikollakin 40 päivän aikana.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Pyhä Henki tai suoraan käännetty Totuuden Henki, joka on arameaksi רוח הקודש (ruach ha-kodesh), tarkoittaa lahjaa eli kykyä mm tuhnnustaa Jeesus Herraksi, jakaa viisautta ja tietoa, uskon voimaan, parantamisen lahjaan, voimaan tehdä ihmeitä, profetoimisen lahjaan, erottaa eri henget toisistaan, kielillä puhumisen lahjaan, sekä tulkita kielillä puhujaa. Näistä käytetään myös nimitystä armonlahja eli armo. Tämä kyky ja voima armoon on toisaalta ansaittava toisaalta se saadaan. On myös erikoista että Jeesusliikkeen alkuvaiheilla opetettiin että Jumalalle ja Jeesukselle voit valehdella, mutta Pyhä Hengelle et. Apostolien teoista löytyy myöskin ikävä kertomus kuinka käy niille jotka valehtelevat Totuuden Hengelle, siinä kerrotaan Ananiaksesta ja tämän vaimosta jotka valehtelvat antaneesa koko omaisuutensa seurakunnan huostaan vaikkei kaikkea ole ensinkään pakko antaa. Kun Pietarille paljastuu että Ananias on valehdellut antaneensa kaiken ja laittanut osan omaisuudestaan piilon. Silloin Pietari kutsuu tämän luokseen ja toruu Ananiasta ettei tällä ollut syytä valehdella, ja kun Ananias tunnustaa tekonsa tämä lyyhistyy kuolleena maahan. Samoin käy myös Ananiaksen vaimolle Safiralle joka jatkaa miehensä valehtelua. Ainoavain mikä kertomuksessa jää auki on että mikä aiheutti kuoleman. Oliko kyse kulkutaudista vai murhasiko Pietari tämän pariskunnan. Sitä ei koskaan tiedetä mutta molemmat kuoleman tapaukset herättivät pelkoa seurakunnassa. Kuitenkin kun hypätään evankeloumeista apostolien tekoihin siirrytään uskonnollisesta sanomasta puolihistorialliseen lähteeseen alkusdurakunnan vaiheista vaikkakin se onkin kirjoitettu Paavalilaisten seurakuntien näkökulmasta ja täynnä aukkoja. Se miten kerrottuihin ihmeisiin taas tulee suhtautua, niin ohjenuora on että saman lailla kuin ensimmäisen vuosisadan ihmisetkin joista oli pelkästään ihme että siemenistä kasvoi viljapelto, että yhdynnästä sikesi lapsi, tai että aurinko nousi taivaan rannasta ja illala laski toiseen taivaan rantaan vaikka kaikki olivat tuolloin jo arkisia asioita. Siitä huolimatta pikkuasia herätti ihmisissä hammästystä ja ihmettelyä toisin kuin nykyään jolloin moni on kasvanut niin tosikoksi ettei näe mitään ihmeellistä tai kaunista puolityhjässä lasissaan.

Käyttäjän JeremiRoivas kuva
Jeremi Roivas Vastaus kommenttiin #15

Tuota nyt kyllä puhuit puuta heinää. Jeesushan melekein kokoajan puhui sisäisen divinisyyden yhdistämisestä. Kaikkialla hän puhuu että hänen vartalollaan ei ole merkitystä sillä sisäinen valtkaunta ja 7 kirkkoa tai kynttilää viesti on hänen sanoma, johon kaikki voivat ottaa yhteyden ja hänen omin sanojen mukaansa tehdä vieläpä suurempia asioita kun hän teki, eli jos hän nyt sitten teki ihmeitä divinisessä tilassa. Kuitenkin hänen perus opetus on luokkaa budhalainen sisäiseen valtakuntaan yhdistämisestä ja ikuisesta lemmestä siellä tai kyltäsyyden tunteesta. Hän ei puhunut mistään häneen uskonnosta paitsi jos kysyy kristityltä joka on tulkinnut asian siten että häneen uskomalla jumalan pojaksi ja saada anteeksi annon ja päästä taivaaseen mikä on ignoorattomille ihmisille helpomi tie liittyä kirkkoon. Jos aletaan noudattamaan suoraan Jeesuksen oppeja, pitäisi meidän todellaki meditoida ja yhdistää 7 kirkko kolmmanneksi silmäksi ja nähädä taivas elämän aikana sillä sitä ei näe enää kuolleena. Hän tarkoitti kontekstissa liittymällä hänen sanomaansa eli seuraamalla kuinka hän tekee ja noudattamlla sitä mallia hän voi löytää taivaan sisältään. Jeesus ainakin, jos tukii uutta testamenttia on todellakin opiskellut meditaatiota tai todennäköisesti budhalaisuutta, jota toitottaa koko uuden testamentin, lukuun ottamatta sitä puolta, että hän oli Juutalainen ja tietyt tavat kuten rukoilu sun muut opetukset tulivat siitä kulttuurista.

Käyttäjän JeremiRoivas kuva
Jeremi Roivas

Eikä ole edes selvää opettikko Jeesus rukoilemista ollenkaan. Siksi Juutalaiset eivät hänestä pitäneet. Jeesus ajoi uutta kulttia joka oli sisäisen hengen yhteyteen pääseminen ja kaikesta mitä hän puhuu on vivahteita niistä todisteista, että hän eli 14-30 vuotiaina pääasiassa intiassa hindujen ja budhien kanssa.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Jeesus oli keskiluokkaisen suurperheen vanhinlapsi joka oppi Joosefiksi opitultaa isältää puusepän ja rakennusmiehen ammatin valmistuttuaan synagoga koulusta 13 -vuotiaana, jonka turvin sitten hankki elannon äidilleem ja viidelle eloon jäänerlle sisarelleen. Jeesukselle itselle oli kuitenkin henkisesti raskasta "Joosef" isän menetys jolloin vastuu perheen huolehtimisesta siirtyi Jeesukselle. Siinävaiheessa kun Jeesus oli noin kolmekymppinen vuona 27 tai 28 jaa, Jaakob oli jo tarpeeksi vanha ottamaan vastuunperheestä sekä sisaret naitettu hyville miehille.

Jeesus siis joutui Joosefin kuoltua työskentelemään perheernsä elättämiseksi Herodes Antipaterin aloittamilla työmailla kuten Sepforiksessa. Lisäksi Jeesus kyllä lähteiden mukaan opetti rukoilemaan kuten antoi opetuslapsille Isä meidän -esmerkkirukouksen ja kehotti ettei rukouksissa tule hokea tyhjää kuten epäpyhät tekevät. Ja kuten tiedät Jeesus oli taustaltaa ja kulttuuriltaan juutalainen joten on hyvin todennäköistä että Jeesus itse rukoili. Se mitä asteen jälkeen sitten tapahtui "40 päivää" autiomaassa, Jeesus vetäytyi paastoamaan kuten myöhemmin myös Johanes kastajan mestauksen jälkeen. Tuolloin Jeesus kuitenkin ajautui kiusausten koeteltavaksi ja paini mielensä kanssa. Juutalaisessa perinteessä 40 päivän paasto ei kuitenkaan tarkoita sitä että ollaan syömättä vaan auringonlaskun jälkeen sai syödä mm villijuureksia, villikasviksia, heinäsirkkja ja metsähunajaa. Erämaahan vetäytyminen kuitenkioli kuitenkin myös vaarallista myrkyllisten käärmeiden, vaarallisten villipetojen kuten syrianleijonan ja susien vuoksi sekä porottavan kuumuuden, auringonpistosten ja hallusinaatioiden takia. Paasto siis oli tuolloin henkisesti hyvin raska ja saattoi helposti viedä hengen. Ei kuitenkaan ollut vaaraa kuolla nälkään muulloi kuin kuivakauden aikaan jolloin ei myöskään paastottu.

Se miksi juuttalaiset tai oikeastaan saddukeukset ja osa fariseuksista ei Jeesus paljon pitäneet johtu Jeesuksen suhtautumisesta temppelikulttiin sekä isien perimmäissääntöihin. Olihan farisealainen rabbi Hilel jo puoli vuosisataa aiemmin opettanut "Älä tee toiselle mitä et itsellesi haluaisi tehtävän. Siinä on koko laki (= toora), ja kaikki muu on selitystä. Mene ja opi". Niinkin pitkälle jopa mennään että Jeesus väittää Johanneksen evankeliumissa ainoan temeppelin olevan ihmisenpojan ruumis ja että kaikki ovat jumalia kuten psalmeissa kerrotaan. Osa fariseukssta taas suhtautui Jeesukseen myönteisesti, onhan Jeesus teologisesti lähinn tätä juutalaista ryhmää. Huomattavaa kuitekin on että Jeesukselle tärkeitä kirjoja ovat mm Psalmit, Saarnaaja, Jesaja, Hesekiel, Jeremias, Malakia ja Sirak. Sakarjan kirjaan Jeesus suhtautuu jopa humoristisesti, ehkä jopa ivallisesti esim ratsastaa aasilla pääsiäisjuhlille laskeakseenleikkiä enneustuksesta ja pitääkseen temppelikulttia pilkkanaan (tosin vitsi ei kannattanut). Jeesuksen opeissa on myös paljon yhteistä rabbi ensimmäisellä vuosisadalla ennenajanlaskunalkua eläneen rabbi Hillel HaZakenin kansaa, jonka perustaman hyvinkin "liberaalin" farisealaisuuteen kuuluivat myös tämän pojan Simeonin poika Gamaliel ja Gamalielin oppias Saul Tarsolainen alias Paulos eli Paavali.

Jeesus kuoli saamiinsa vammoihin vain 40 päivää sen jälkeen kun oli herännyt kuolleista, käynnyt Galileassa ja palannut viimein Jerusalemiin viikkojuhlaa eli nykyistä helluntaita. Vaekuolleista herääminen on myös toki selitys sille miksi Jeesus päätettiin korottaa jumalan pojaksi kuolemansa jälkeen ja polttohaudata samaan tapaan kuin keisari Augustus vuosia aiemmin. Viitteitä polttohautauksee löytyy Apostolien tekojen ensimmäisestä kappaleesta. Kun puhutaan kristinuskosta tulee siis todella muistaa seettä kyse on vain hämärään kadonneen Jeesuksen ympärille muodostuneesta henkilökultista joka syntyi juutalaisuuden ja Stoalaisen filosofian pohjalta. Itse jopa mietin onko se oikea uskonto edes ensinkään. Hyvän neuvon Jeesus kuitenkin antaa kun häneltä kysytän veroista, "antakaa keisarille se mikä on keisarin ja Jumalalle se mikä on Jumalan." Sitä kun katsotaan aiemman toiminnan suhteen, on muistettava että Jeesus esti toiminnallaan rahanvaihdon ja tavaroiden kuljettamisen temppelialueella. Se tarkoitti sitä että verot ja lahjat kuului keisarille mutta Jumala ei niitä tarvinnut kuten ei ihmiskäsin rakennettua temppeliäkään.

Käyttäjän JeremiRoivas kuva
Jeremi Roivas Vastaus kommenttiin #13

Sinun sanomat asiat ovat täysin olettamuksia, joita kristillinen kirkko edustaa. Ei ole minkäänlaisia todisteita sanomaasi. Kristillinen puuseppä -näkemys johtuu siitä kommentista "onko hän se puuseppä" josta on vedetty 16 vuoden edestä näkemys että hän teki puuhommia 16 vuotta ja alotti saarnaamisen.

Pidän tätä erittäin epätodennäköisenä. Jeesus oli jo lapsena diviininen, jos hän olisi siitä luopunut ja alkanut tehd puusepänhommia 16 vuotta elämstään ja niistä puusepänhommista saada itselleen saarnamiehen kyvyt puhua myöhemmin 12 opetuslapselleen budhalaista filosofiaa? Ei kuulosta loogislta ja ja paloja puuttuu ja paljon.

Sen sijaan on paljon uskottavampi teoria koska itämään tietäjät olivat jo hänen syntymäänsä todistamassa, että hän kävi vaeltamassa pitkin itämaita ja otti vaikutteita erilaisista uskonnoista siellä. Ehkäpä suurpimpina vaikutteina uskon olleen Hindujen Krishan astroligiaan perustuva jumaluus ja budhalainen meditaatia ja divinisyyden tilana tavoittelu. Palattuaan Judeaan 30 vuotiaan hän alkaa näitä arvoja opettamaan ja kerää äkkiä seuraaja porukan ympärilleen. Tämä kuulostaa huomattavasti järkeen käivemmältä varsinkin jos Jeesus opetti, että hän kuolee ristillä ja nousee kolmantena päivänä. Täytyy muistaa, että Horus Egyptistä ristiinnaulittiin sillä ristiinnaulonta tulee astrologisesta kartasta, jossa risti on keskellä aurinkoa, joten risti suunnattiin kohti aurinkoa ja siihen hakattiin tapettava henkilö. Ristiinnaulitseminen ei ollut kristillinen tapa tai juutalainen. Horuksen ristiinnaulitseminen ja kolmannen päivän ylösnous mythologia oli pirun sanomaa muunmuassa juutalaisten silmissä jotka näkivät ilon kun Jeesus päätyi ristille, koska saarnasi egyptiläistä noituutta. Pitää muistaa , että Horuksella ja Khrisnalla on samat astrologiset arvot joten on uskottavaa että Jeesuksen Krishnalta oppima jumaluus kuulosti Juutalaisista egyptiläiseltä noituudelta.

Käyttäjän JeremiRoivas kuva
Jeremi Roivas Vastaus kommenttiin #17

Vaellusteoriaa puoltaa sekin, että Jeesus opetti olevansa kala eli kalan aikauden the kala, ja jos hän saapui takas Juudeaan laivalla yms, hän saattoi satamassa puhua seuraajia kalastajista. Joka sopi hänen kalankauden kuvaansa kala ja kalastajat eli jeesus ja seuraajat.

Kalan aikakausi ja jeesuksen syntyminen sen ensimäisenä päivänä ei ole sattumaa, sillä Jeesuksen täytyi tietää astrologiaa sillä muuten hän ei olisi puhunut itsestään kalana ja raamatussa on muutenkin viitteität astrologiaan uskomisesta. Esimerkiksi Mooses saapuu Härän kauden ensimmäisenä päivänä alas vuorelta ja näkee ihmisten palvlelevan vielä edellisen aikakauden eli Oinaan kauden muotokuvia vaikka heidän olisi tullut vaihtaa Härän aikakauteen jolloin Mooses rikkoi laattansa.

Nyt täytyy puhua, että aikaukaudet on puhtaasti astrologisia. Raamattu on täten todistetusti sekoitus uskonnollista historiaa ja atrologisien ihmeiden sekoittamista, eikä tästä voida kiistellä. Mooseksen tapaus selvästi osoittaa, että astroliginen kausitiede tunnettiin tuolloin laajasti.

Käyttäjän JeremiRoivas kuva
Jeremi Roivas

Ja itseasiassa tuo juutalaisten väite vahvistaa sen, että Jeesus tiesi astrologisiin arvoihin perustuvista figuureista. Jeesus oli varmasti huomannut että lapsuuden Khrisnalla ja Egyptin Horuksella oli samankaltaisia ihmeitä. Hänelle oli siis helppoa käyttä kyseisiä teemoja teeseissään. Ei mikään ihme, että Jeesuksen kolmen päivän jutut jne. näyttäytyivät Juutalaisille harhaoppina.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

On oikeastaan neljä tekijää jotka tekevät Jeesuksesta harhaoppisen ensinnäkin temppelikultin vastustaminen ja saddukeuksien pilkkaaminen, toiseksi syntisten ja roomalaisten kanssa kaveeraamisesta, kolmanneksi opetuslastensa jatkuva solvaaminen ja koetteleminen, sekä neljänneksi julkinen häpäistyksi tuleminen eli sosiaalinen itsemurha jouduttuaan ristiinnaulituksi. Neljännestä senkinverran lisää että juutalaisilla oli ensimmäisellä vuosisadalla useita messiaaksi julistettuja saarnaajia ja kapinallisia joista ristiinnaulituiksi päätyneet julistettiin sanhedrin päätöksellä harhaoppiseksi ja näiden jäljellr jääneet seuraajat määrättiin vaiennettavaksi sillä ristiinnaulittu oli kuollut fyysisesti että sosiaalisesti elikkä Jumalan kiroama ja muuttunut tabuksi.

Nuo 40 päivän, 3 päivän, 7 asian ja 12 oppilaan jutut taas eivät olleet juutalaislle mitenkään harhaoppia vaan osa traditiota sekä pyhiä lukuja jotka myöhemmin johtivat Kabbalahn syntymiseen. Esimerkiksi 3, 4 ja 7 ovat juutalaisuudessa täydellisyyden lukuja, 12 opetuslasta taas liittyy rabbiiniseen juutalaisuuteen ja symboloi Juudan 12 sukukuntaa. 40 esiintyy taas puolestaan usein Mooseksen kirjoissa ja muodostivat esimerkiksi myöhemmän 40 päivän paaston tradition jota kutsuttiin toisaalta suru paastoksi mutta toisaalta symboloi Israelin 40 vuotista autiomaa vaellusta. Mooseksen kirjat taas on koottu aikoinaan kuin Lönrutt Kalevalan ikään.

Lisäisin vielä myöskin sen että jo alkuunsa kristityt tuomitsivat esimerkiksi tähtimerkkien tuijottamisen ja ennustamisen, tarkoituksena karsia henkistä riemunvoittoa häiritsevät taikauskot. Tarkoitus ei kuitenkaan sulkea näitä ihmisiä vaan kertoa miksi heidän tulisi luopua taikauskosta ja siirtyä Jeesuksen seuraajaksi. Tuolloin tosin astrologia ei tarkoittanut sitä että luetaan Seitsemänpäivää lehdestä horoskooppeja huvikseen vaan niitä otettiin liiankin tosissaan kuten uskottiin vakavasti sairastuneita tähtiratojen parannettaviksi sensijaan että näitä oltaisiin aidosti hoidettu edes eksorkismin ja kansanparannuksen keinoin. Voidaan toisaalta päätellä ettei jeesus paljoakaan omassa teologiassaan paljoa piitannut astrologisista asioista vaan henkisestä kasvusta, lähimmäissuhteista ja yhteisön keskeisestä elämästä. Huvittavinta kuitenkin on että nyt vajaat 2000 vuotta myöhemmin ennen ateismiksi haukuttu kristinusko leimataan tätä nykyään ihmisille vaaralliseksi taikauskokksi.

Käyttäjän JeremiRoivas kuva
Jeremi Roivas

Kyllä, koska Jeesuksen yhtäläisyys Khrisnan ja Horuksen kanssa helpotti astronomiaan uskovien liittymistä uskontoon yritettiin taas henkilökultti ajaa kirkon sisällä eikä keskittyä syntymisen ja kuoleman palvontaan, niin kuin muissa astrologisisissa uskonnoissa kuten egyptin horuksen palvonta ja hindut.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Jeesus ei opettanut koskaan meditaatiota saati budhalaisuutta, vaan sekoittaa stoalaista filosofiaa juutalaiseen uskontoon samalla kun kritisoi eli luo oman näkökulman teologiaan. Koko elin ikänsä eli noin vajaat 40 vuotta Jeesus pysytteli Juudeassa, ellei sitten lasketa reissuja Syyrian juutalaisten pariin Foinikian rannikolle tai Dekapoliksen alueella saarnaamista. Ei ole mitään Jeesuksen matkoja Intiaan, ainoastaan Juudas Tuomas matkasi Induslaaksoon ja perusti niinkutsutut Tuomaskristityt kastamalla väkeä Jeesus-liikkeeseen. Jeesus itsd kuten hyvin tiedät omi kuudenlapsen perheen vahin lapsi ja vastuussa perheen elatuksesta "Joosefin" kuoleman jälkeen, sillä juutalaisiin tapoihin ei kuulunut jättää leskiäitiään ja perhettään heitteille.

Tooraa ja muuta Tanakia juutalaisille lapsille taas oli opetettu ulkoa synagogaa kouluissa joissa pojat olivat 13 vuotiaiksi saakka jonka jälkeen toimi isänsä oppipoikana perien tämän ammatin. Puusepän pestin lisäksi Jeesus oppi farisealaiseksi rabbiksi todennäköisimmin "liberaalissa" Hillelin koulukunnassa ja jossainvaiheessa myös taitavaksi kansanparantaja-eksorkistiksi jonka tehtäviin siis muumuassa kuului manata henkiä pois sairastuneesta ihmisestä. Kosketuspintaa stoalaiseen filosofiaan Jeesus puolestaan sai sekä farisealaisesta piiristään että työskennellessään Sepforiksen kaupungin jälleenrakennustyömaalla jossa myös joutui oppimaan puhumaan koineenkreikkaa.

Toimituksen poiminnat