Valaistuksen lähettiläs Ajatuksia konkretiasta www.lightment.org

Mitä meidän tulisi tietää Islamista

  • Islam "rauhan uskonto"
    Islam "rauhan uskonto"

Politiikassa usein korostetaan, että Islam on rauhan uskonto. Näkee meidän politiikkojen tekevän samaa. Yleisradion taannoisessa islamillassa Imaamilta kysyttiin suoraan pitäisikö naisten oikeuksia, puhumattakaan atestien ja epäuskovaisten oikeuksia tallova sharia -laki ottaa käyttöön myös suomessa?

Imaamin vastaus oli silmiäkään räpäyttämättä "Totta kai!"

Lisäkysymyksenä esitettiin, että olisitte siis valmiita hyväksymään homoille esimerkiksi kuoleman tuomion?

Imaami vastasi "Hyvin harvoin ketään tuomitaan, tarvitaan julkinen paikka ja 4 silminnäkijää, jotta voidaan tuomio langettaa."

Tämähän tarkoittaisi sitä, että niin sanottu homoilu julkisesti olisi kielletty, eli homojen elintila kavennettu käytännössä koteihin. Muualla tulisi käyttäytyä kuin heterot.

Olen lukenut hyvin paljon koraania, raamattua ja raamatusta hylättyjä dokumentteja ja jonkun verran tutkinut juutalaisuutta. Koraani oli näistä vaikeinta tulkita, sillä allahin käskyt oli monesti päälekkäisiä, joten jouduin turvautumaan internetin ihmeelliseen maailmaan missä kerrottiin, että ensinnäkin koraani ei ole kronologisessa järjestyksessä. Se on kirjoitettu käskyjen pituuksien tai tarinoiden pituuksien mukaan pidemmät alusta. Lisäksi Allahin suorasta käskystä uusin komento ohittaa vanhemman, tehden siitä merkityksettömän. Ja jotta voidaan tulkita komentojen järjestystä pitää tutustua haditheihin eli Muhammadin elämästä kertoviin kirjoihin.

Tässä tullaan sitten siihen mistä poliitisesti kiistellään. Todellinen islamin laki, käskee tappamaan epäuskoiset tai heidän tulee maksaa Jizya -veroa. Kun taas historiallinen islam sen alkutaipaleella oli rauhallinen ja pyrki kansakuntien yhteen sulattamiseen, mutta lopulta kirstityt eivät suostuneet hyväksymään Muhammadia kirstinuskon profeetaksi.

Otetaan tähän väliin kristinuskon kehitys. Jeesuksen elinaikana hänen teesejään uskovia oli vain hänen opetuslapset. Siis kourallinen porukkaa. Jeesus nousi profeetaksi tai tuttavallisemmin jumalan pojaksi vasta kuolemansa jälkeen kansoille. Asiaa voidaan tulkita siten, että ihmisten on vaikea ylistää hengissä olevaa, tavattavaa henkilöä ylimaalliseksi, joten hänen tarvitsee kuolla saavuttaakseen jotain suurta. Oli siis luontevaa, että kristityt eivät uskoneet Muhammadia profeetaksi.

Kuitenkin historiallisesti tämä oli Islam- ja Kirstinuskon selkkaus, mikä johti näiden uskontojen välisiin sotiin. Sotien aikana Allah Muhammadin äänin muuttui sotaisemmaksi, ja uudet väkivaltaiset arvot iskostui koraaniin.

Kristinuskon ennustukset povaavat uutta Jeesuksen saapumista. Mutta ennen sitä syttyy kolmas maailman sota jota johtaa ottomaanit eli islamistit. Sotaa kestää kauan ja lopulta Juutalaisten odottama Anti-Kristus saapuu maalle kylväämään kauhua. Voisiko tämä olla kenties kielikuvana Ydinsota? No joka tapauksessa sotimisen lopettaa Mooseksen ja Jeesuksen uudelleen tulot. Näin puhutaan Kristinuskon ja juutalaisten ennustuksissa.

Islamistit ovat alkaneet yrittää synnyttää kolmatta maailman sotaa. Onko tämä se hetki vai tuleeko uusi tuleminen vielä?

Joka tapauksessa Islam... ei ole rauhan uskonto. Epäsuoria siteerauksia Koraanista: "Jos olette alakynnessä, siirtykää rauhan aikaseen jihadiin" tai "kun voimistutte aloittakaa jihad jälleen!" tai "Rauhan aikana voitte valehdella epäuskovaisille tarkoitusperistänne mutta toiselle uskovaiselle ei saa valehdella".

Lopuksi vielä erittäin informatiivinen dokumentti, jonka jokaisen politiikon tulisi katsoa:

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Argh!... Koska US korjaa video-ongelman kännyköissä?

Käyttäjän TapioRantanen kuva
Tapio Rantanen

Niin, mikäli hallitus lähtee kieltämään väkivaltaisia ääriliikkeitä, niin monet uskontokunnat pitänee kieltää.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

" joka tauksesa Islam ei ole rauhan uskonto "

Blogistin antaman Koraaniin perustuvan informaation uskoisi olevan Suomen hallituksella tiedossa. Onko Suomessa sitten valmistauduttu mahdollisiin uskonnollisiisn selkkauksiin ? Onko riski myös Suomessa todellinen ja mitä on haliitus tehnyt mahdollisten riskien kartoittamiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi ?

Näistä sotaisuuksitahan saa lukea mediasta, joten ei ilmeisesti ihan tuulesta temmattua puhetta.

Toimituksen poiminnat