*

Valaistuksen lähettiläs Ajatuksia konkretiasta www.lightment.org

Omavarainen sähkö - suunta on selvä

  • Sähkön hinnan nousu suomessa.
    Sähkön hinnan nousu suomessa.
  • Aurinkosöhkön kasvu suomessa.
    Aurinkosöhkön kasvu suomessa.
  • Paneelien kehitys vuosittain
    Paneelien kehitys vuosittain

Miksi on selvää, että kansa tulee siirtymään omavaraiseen sähköntuotantoon aurinkopaneelein ja muilla ratkaisuilla?

Asiaa voidaan lähteä puimaan monelta kantilta. Ensinnäkin kuten aina kun palkat nousee hyödykkeiden hinnat nousevat samassa suhteessa. Tämä on käynyt selväksi myös esimerkiksi sähkön hinnoissa. Käyrät kulkevat käsikädessä palkkojen nousun kanssa. Onko muka sattumaa?

Hinnannousu on luonut energiateollisuusmurroksen, jossa yksityistalous alkaa tuottamaan oman sähköntarpeensa ja surkastuttaa entistä enemmän suurten sähkönjakelioiden toimintaedellytyksiä.

Olemme siis vääjäämättömän intressin edessä vähentää sähkönhintaa omin keinoin ja siirtyä omavariaseen sähköntuottoon ja olla riippumatta sähkönjakelijan kansainväliseen talouteen perustuvista hinnoista.

Onko näköpiirissä muuta? Voidaanko jatkuvilla ydinenergialaitoksilla laskea sähkön hintaa? Epäilempä. Jos sähkön hinta olisi alhainen, en uskoisi isojen yritysten intoon luoda ydinvoimahankkeita ollenkaan. Onko siis ydinvoima sekoiluissamme mitään järkeä? Sitä voi arvuutella.

Jokatapauksessa näkee perusteluita että aurinkopaneelien hyötyprosentit ovat niin huonot että se ei uhkaa ydinvoimaa. Yleensä en kuule perusteluja tälle väitteelle. Jos paneelien kehitys jatkuu samanlaisena, niin 10 vuodessa aletaaan olla jo 30% hyödyissä. Tällöin aurinkosähkö on jo vakava kilpailija.

Mikäli aurinkopaneelin hyötyprosentti ei kerro mitään,  tarkoittaa se noin 1*1cm alueelle tulevan valoenergian määrän hyötyyn saatava osuus. Voitaisiin väittää, että aurinkoisella kelillä noin 1,5m*1m paneeli tuottaisi 100 % hyödyllä enemmän energiaa kuin talo tarvitsee. Jos päästään 30 % hyötyyn, tarkoittaa se enää noin 1,5m*1m*3kpl paneelia ja koko talo saa energiansa. Nykyisellään tarvitaan varmasti sellainen 5 - 10 metrin alalle paneelia, jotta energian tarve alkaa tyydyttymään 14% hyödyllä.

Ollaan kuitenkin siinä pisteessä jo, että aurinkopaneelit lyö viimein itsensä läpi ja tulevaisuudessa jo 20% hyödyllä saadaan katolta niin paljon energiaa että sitä jaellaan jo verkkoon merkittäviä määriä.

On siis erittäin vaikeaa nähdä, että ydinvoima olisi tulevaisuus.

Solar Cell Ameriikassa rakentaa yksityisten kattojen päälle aurinkovoimaloita antaen sähköstä alennusta vuokraamalla kattoalaa. Olisiko tässä suomessakin energiayhtiöllä pohtimisen paikka miten aurinkoenergian esiinmarssiin suhtaudutaan? Tulisiko energiayhtiöiden siirtää fokus aurinkosähköpeltojen sijaan yksityisten talouksien katoille asennettaviin aloihin? Rakennusalaa löytyisi valmiiksi suomesta runsaasti. Samalla yksityisten talouksien sähkön hinta laskisi. Sähkönvientiä voitaisiin lisätä jne. Potentiaalia on.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Aurinkosähköllä on tulevaisuus. Aurinkosähkön verotuksella voimme sitten tukea tuulivoimaa.

Käyttäjän JukkaKeskinen kuva
Tapio Keskinen

On erittäin väärin kuvitella, että paneelien hyötysuhde paranee lineaarisesti.

Käyttäjän JeremiRoivas kuva
Jeremi Roivas

Kommenttisi on aika tarpeeton, sillä jo artikkelissa oleva diagrammi näyttää aurinkopaneelin hyödyn kasvaneen suhkot lineaarisesti viimiset 13 vuotta. Onko perusteellesi fakta tietoutta, ettei sama kehitys jatkuisi?

https://www.technologyreview.com/s/600922/first-so...

Tuossa eräs firma on jo kehittänyt 22% hyötysuhteen paneelia protovaiheessa. Eli ollaan jo kohta yli 20% hyötypaneeleissa.

Käyttäjän JukkaKeskinen kuva
Tapio Keskinen

Kehityskaaret vain menee niin. Kaikessa.
Vasta uutisoitiin, ettei enää ole kannattavaa tehdä pieniä taloudellisempia dieselmoottoreita jo pelkästään kustannussyistä.

Paneelien historia on vielä liian lyhyt, jotta käyrä näyttäisi oikean muotonsa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Potentiaalia on."

Yritä nyt vaikka vuosi pärjätä pelkällä aurinkoenergialla ja kerro sitten kokemuksistasi.

Käyttäjän mjkrie kuva
Mika Riekki

Olisi hienoa, jos aurinkosähköllä pystyisi täydentämään omaa kulutusta. Pelkkä aurinkosähkö ei kuitenkaan tule riittämään, vaan tarvitaan jotain muuta energianlahdettä lisäksi, ja riittävä kapasiteetti sähkön varastoimiseksi. Jos se muu energianlähde ei ole myös paikallinen sähkögeneraattori, tarvitaan yhä sähkönsiirtoverkko. Nykyisellä linjalla mennessä sähkön siirtohinnan osuus loppuhinnasta tulee kasvamaan, samoin kuin verojen osuus. Se, että asukkaat/yhteisöt itse tuottavat sähköä valtakunnan verkkoon, ei välttämättä riitä valaisemaan kaupunkeja, lataamaan sähköbusseja, kuljettamaan junia ja metroa. Hyvä alku tietty olisi, jos aurinkosähköllä saisi ladattua edes sähköfillarin akun sillä välin kun se pitää seinää pystyssä työpaikalla.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

"Voitaisiin väittää että 1m*1m paneeli tuottaisi 100 % hyödyllä enemmän enrgiaa kuin talo tarvitsee. Jos päästään 30 % hyötyyn, tarkoittaa se enää 3m*3m paneelikokoa ja koko talo saa energiansa."

Laskuvirhepaholainen iski. Jos 1m*1m 100%:n hyötysyhteella riittää, riittää 30% hyötysyhteella 1m*3m ja 3m*3m riittää jo 10% hyötysuhteella.

Tosin neliö ei riitä 100% hyötysuhteellakaan normaali ok-taloon.

Toimituksen poiminnat